torstai 17. heinäkuuta 2014

Toiminta

Vehmaan hierontapiste Balance on toiminimi, joka on perustettu Syksyllä 2010.
Vehmaan hierontapiste Balance toimii Vehmaan keskustan parhaalla paikalla. Meille on esteetön pääsy myös huonommin liikkuville, sillä tilaan tullessa ei ole yhtään rappusia. Hierontapaikan kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevat myös Parturi-Kampaamo Suvililian, sekä sisustus ja kukkakauppa Merililian.

Toiminnasta vastaa Jenna Virtanen, joka on koulutukseltaan koulutettu hieroja, urheiluhieroja, sekä personal trainer. Koulutuksen olen saanut Turun TYA-oppilaitoiksilta vuosina 2009-2010. Olen harrastanut koko ikäni eri liikuntalajeja, joista yleisurheilussa olen kilpaillut ja harjoitellut lähes koko ikäni. Urheilu-ura itseltä loppui viime Syksyyn ja nykyisin kuitenkin valmennan yleisurheilussa. Olen käynyt lasten ja nuorten yleisurheilukoulutuksia ja vetänyt useita ryhmiä niin Vehmaan Kiistossa, kuin tarvittaessa myös muissakin tapahtumissa kuten leireillä.
Lisäksi olen pelannut harraste mielessä lentopalloa ja joskus myös salibandyä sekä ratsastusta. Nykyisin ratsastus kuulukin suureksi osaksi elämää, sillä omistan yhden hevosen.

Olen töissä myös Vehmaan Liikuntahallilla, joissa ohjannut naisten kuntosalicircuittia, miesten äijäjumppaa, lasten synttäreitä ym. joten erilaisten ryhmienkin vetäminen onnistuu. Kysy vaan rohkeasti, mikäli tarvitset ohjaajaa kuntosalille ym.

Meiltä hieronta-aikoja saa yleensä nopealla aikataululla, etkä joudu odottelemaan viikkoja. Vapaat ajat vaihtelevat aika paljon viikottain muista töistä johtuen. Mahdollisia myös iltamyöhäset ja aamulla aikaisin ajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti